Metsää ei saa takaisin sillä, että puu jätetään käyttämättä

Pohdintaa datakeskuksista, metsien hakkuista ja siitä, mitä jo kaadetulle puulle pitäisi tehdä.

Googlen datakeskushankkeita varten on hakattu laajoja metsäalueita Muhoksella ja Kajaanin Otanmäessä. Ylen mukaan Google on vahvistanut hakkuumääriksi Muhoksella noin 330 hehtaaria ja Kajaanissa hieman alle 200 hehtaaria. Hankealueiden ympäristövaikutusten arvioinnit ovat olleet kesken, Lupa- ja valvontavirasto on kehottanut keskeyttämään ympäristöä merkittävästi muuttavat valmistelutyöt, ja Muhoksen tapahtumia selvittää myös poliisi.

En hyväksy laittomia hakkuita

Sanotaan tämä heti alkuun: en hyväksy laittomia hakkuita.

Jos tutkimuksissa ja viranomaismenettelyissä todetaan, että lakia on rikottu, siitä pitää seurata asianmukainen vastuu. Vastuu voi tarkoittaa seuraamuksia, vahingonkorvauksia, sertifiointiin liittyviä toimia ja sitä, että toimintatavat korjataan niin, ettei sama toistu.

Mutta keskeneräisestä tapauksesta ei pidä kirjoittaa valmista tuomiota. Ylen haastattelemien toimijoiden mukaan avoimia kysymyksiä on yhä. FSC Suomen mukaan laittomasti hakattua puuta ei saa tuoda FSC-järjestelmään, ja PEFC selvittää tapahtumia. Tämä ei ole sama asia kuin viranomaisen antama yleinen kielto käyttää puuta mihinkään tarkoitukseen.

Juuri siksi sanoilla on väliä. Epäilty ei ole sama kuin todettu. Sertifiointijärjestelmän rajoitus ei ole sama kuin lakisääteinen käyttökielto. Ja vastuullinen keskustelu edellyttää, että nämä erot pidetään näkyvissä.

Miksi datakeskuksen tieltä pitää kaataa metsää?

Minua vaivaa silti kaikkein ensimmäinen kysymys: miksi terveen metsäalueen raivaaminen oli tässä mittakaavassa tarpeen?

Datakeskukset tarvitsevat paljon sähköä, toimivat tietoliikenneyhteydet, jäähdytysratkaisuja, riittävästi maata ja turvallisen sijainnin. Sopivaa paikkaa ei voi valita vain katsomalla kartalta tyhjää kohtaa. Sen ymmärrän.

Silti vaihtoehdot pitäisi selvittää ennen kuin metsä muuttuu työmaaksi. Voisiko datakeskuksia sijoittaa ensisijaisesti jo rakennetuille alueille, entisille teollisuusalueille, käytöstä poistuneille tehdas- tai varastoalueille tai muille valmiiksi voimakkaasti muuttuneille alueille? Kaikki tällaiset tontit eivät varmasti sovellu, mutta soveltumattomuutta ei pitäisi olettaa ilman selvitystä sen enempää kuin soveltuvuuttakaan.

Metsä ei ole tyhjä alue siksi, ettei siinä ole rakennusta. Se on jo käytössä: eliöiden elinympäristönä, hiilivarastona, veden kulkua säätelevänä järjestelmänä, maisemana ja ihmisten virkistyspaikkana.

Kun puut on kaadettu ja pintamaa kuorittu, samaa metsää ei palauteta sillä, että työmaan reunaan istutetaan myöhemmin taimia. Uusi puusto voi aikanaan kasvaa, mutta menetetty metsäekosysteemi ei palaa napin painalluksella.

Jo kaadettu puu on edelleen luonnonvara

Ylen jutussa yli 500 hehtaarin hakkuista saadun puumäärän varovaiseksi arvioksi esitetään noin 50 000 kuutiometriä. Puita on päätynyt ainakin UPM Metsälle ja Metsä Groupille. Metsä Group kertoi keskeyttäneensä toimitukset syyskuun puolivälissä saatuaan tiedon alkuperään liittyvistä epäselvyyksistä.

Jos hakkuissa todetaan lainvastaisuutta, sertifiointiehdot voivat estää puun käyttämisen sertifioiduissa tuotteissa tai edellyttää muita korjaavia toimia. Se on ymmärrettävä osa järjestelmää, jonka tarkoitus on estää ongelmallisen puun sekoittuminen vastuulliseksi merkittyyn tuotantoon.

Silti puu ei lakkaa olemasta luonnonvara sen jälkeen, kun se on kaadettu.

Jos materiaali voidaan lain, omistusoikeuksien ja sertifiointiehtojen puitteissa käyttää, sille pitäisi etsiä vastuullinen tarkoitus. Käyttökohde voisi puutavaralajista ja laadusta riippuen olla rakennusmateriaali, sellu tai muu kuitutuote, puuhake, retkeilyrakenteet tai pitkospuut. Kaikki puu ei sovi kaikkeen, eikä käyttökohdetta voi päättää tutkimatta erää.

Metsää ei saada takaisin sillä, että jo kaadettu käyttökelpoinen puu jätetään tarpeettomasti pilaantumaan.

Entä jos puu lahjoitettaisiin?

Voisiko osa käyttökelpoisesta puusta päätyä yleishyödylliseen käyttöön?

Siitä voisi rakentaa esimerkiksi retkeilyrakenteita, pitkospuita, laavuja, lintutorneja tai muita yleisessä käytössä olevia kohteita — jos puun laatu ja mitat niihin sopivat.

Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta: jos puuta ei voi myydä tavalliseen tapaan, lahjoitetaan se hyödylliseen tarkoitukseen. Todellisuudessa maksuton luovutus ei poista mahdollisia oikeudellisia tai sertifiointiin liittyviä ongelmia.

Ensin pitäisi selvittää ainakin omistusoikeus, puuerän alkuperä ja jäljitettävyys, viranomaisratkaisujen vaikutus, sertifiointijärjestelmien ehdot sekä kuljetus- ja käsittelyvastuut. Luovutuksen pitäisi olla kirjallinen ja jäljitettävä: kuka luovuttaa, kenelle, minkä erän, mihin tarkoitukseen ja millä ehdoilla.

Lahjoittamisen ei pidä olla keino pestä ongelmallista alkuperää puhtaaksi. Se voisi kuitenkin olla yksi avoimesti valvottu tapa välttää käyttökelpoisen materiaalin päätyminen hukkaan, jos laki ja muut velvoitteet sen sallivat.

Kaiken puun ei tarvitse päätyä teollisuuteen

Toinen mahdollisuus on lahopuu.

Kaikkea puuta ei tarvitse jalostaa tuotteiksi. Osa puuaineksesta voisi ehkä toimia lahopuuna ekologisesti sopivissa kohteissa, jos asiantuntijat arvioivat menettelyn tarkoituksenmukaiseksi eikä puun siirtämisestä aiheudu esimerkiksi metsätuho- tai vieraslajiriskiä.

Lahopuu on elinympäristö ja ravinnonlähde monille sienille, kovakuoriaisille ja muille hyönteisille, sammalille, jäkälille ja linnuille. Lahoamisen edetessä puuhun sitoutuneet ravinteet palaavat kiertoon. Lahopuu tarjoaa myös suojaa pienille eläimille ja rakentaa metsään kerroksellisuutta, jota talousmetsissä on usein liian vähän.

Tässäkään ratkaisussa kyse ei ole siitä, että pölkyt vietäisiin mihin tahansa metsään hyvällä omallatunnolla. Kohteen, puulajin, määrän ja sijoittelun pitäisi perustua ekologiseen arvioon. Hukkajoen raakkutuhon jälkeen hakattuja puita siirrettiin lahopuuksi Hossan kansallispuistoon, mutta se oli suunniteltu ennallistamistoimi — ei yleinen lupa siirtää kiistanalaista puuta luontoon.

Vastuu ei saa tarkoittaa materiaalin haaskaamista

Vastuu kuuluu niille, joiden päätöksillä ja toimilla tilanteeseen on päädytty. Mahdolliset seuraamukset eivät saa kadota sillä perusteella, että puu käytetään johonkin hyödylliseen.

Mutta vastuu ja materiaalin hyödyntäminen eivät ole toistensa vastakohtia.

Voimme samanaikaisesti vaatia, että tapahtumat selvitetään, mahdollisiin rikkomuksiin puututaan ja jo kaadetulle puulle etsitään laillinen sekä vastuullinen käyttötapa. Puun haaskaaminen ei kasvata metsää takaisin eikä korjaa tehtyjä päätöksiä.

Todellinen vastuu alkaa paljon aikaisemmin: ennen kuin ensimmäinen kone käynnistyy. Silloin pitäisi kysyä, onko hanke mahdollista sijoittaa muualle, mitä luontoarvoja menetetään ja onko hakkuu aidosti välttämätön.